Suomenhevonen Tomun Toive - Arkin uskollinen puurtaja

Kesällä 2019

Topi ( 26 v ) on ollut Katja-Leenan ilona jo useita vuosia.  Katja-Leena osti sen Vaasan läheltä pieneltä ratsastuskoululta viitisentoista vuotta sitten. Entinen omistaja oli aikeissa tehdä Topista estehevosen, mutta päättyi kuitenkin myymään sen eteenpäin.  Se oli tietenkin Katja-Leenan onni.  Topi osoittautui todella mahtavaksi opetushevoseksi ja sen kanssa on uskaltauduttu moniin sellaisiin seikkailuhin, jotka muuten olisivat jääneet vain haaveeksi.  Topi on taipunut pikkukisoihin, maastoretkiin, leirielämään, talven hiihto- ja pulkkaratsastuksiin, kärryajoihin, sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan ja ratsuksi pelkotiloja kärsineille ratsastajille.  Siitä on ollut moneksi.  

Topin luonne on erikoinen.  Se saattaa äksyillä joskus ja osoittaa mieltään, mutta kun se kantaa ratsastajaa, se toimii kuin kantaisi kalleinta aarrettaan selässään.  Se myös tietää, kuka selässä istuu.  Sen mukaan sitten mennään.  Topi on myös koulukiemuroissa erittäin osaava suomenhevoseksi. Se ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi.  Ratsastajan on oltava tosissaan. 

Topi on tallimme hevoslauman ehdoton johtaja.  Se pitää nuoremmat kurissa ja huolehtii kyllä siitä, että ottaa etummaiset paikat.  Lieneekö sitten joskus jäänyt niitä vaille?

Kun Topista aika jättää, on todella vaikea täyttää sitä paikkaa.  Katja-Leenan unelma on, että löytyisi suomenhevonen, joka voisi vielä ottaa Topilta tärkeimmät opit talteen.  On se vaan niin hieno kaveri!  Se on tomusta hiottu Timantti. 

Keskellä TOMUN TOIVE S. 19.5.1994 Emä: Tinon Tomu Isä: Fluori