4. touko, 2015

10. kokoontumiskerta

Tänään heppakerhossa tehtiin aluksi ahkerasti tallityöt ja sen jälkeen otettiin ponit Vieno ja IhQ puomille harjailtaviksi.  Etenkin Vienolta lähti vielä paljon talvikarvaa, jonka poistamiseen tarvittiin furminaattoria. 🙃  Muutamat kerholaisista putsasivat ponien kaviot myös onnistuneesti ja taidolla.  Ponien puunauksen jälkeen leikittiin vielä Heppa hukassa- leikkiä. Yksi kerholaisista oli vuoroin heppa, joka piiloutui sovitulle alueelle.  Leikki loppui aina, kun jokainen oli löytänyt hepan kätköpaikan.  😙🙂

Ensikerralla sovittiin, että pidetään ponien harjanletityskisa.  Siitä tuleekin varmaan mielenkiintoista ja kivaa! 👍🤪